Eläinlääkäri Vantaa: Maiju Tamminen, Marianna Dykas, Jenni Pekkanen

Eläinlääkäriasema Kirsu, Vantaa

Asiakasarvio: 1/5

Vein kissani 4. marraskuuta Vantaan Korsossa sijaitsevaan, Kirsu-nimellä toimivaan eläinlääkärin vastaanottoon (www.kirsu.fi). Henkilökunta: Maiju Tamminen, Marianna Dykas, Jenni Pekkanen. Kissani oli menettänyt ruokahalunsa. Kirsussa tehtiin suppeat verikokeet ja virtsakoe, mutta mitään ongelmaa ei löytynyt. Lääkäri ihmetteli asiaa ja arveli syyn olevan vatsapöpö, joka menisi itsestään ohi parissa päivässä. Mitään lisätutkimusvaihtoehtoja ei kerrottu, lääkäri mainitsi ainoastaan ruokahalua kohottavan lääkkeen mahdollisuuden, jota ei kuitenkaan vielä määrätty. Kirsusta siis lähetettiin kissa vatsatautidiagnoosilla kotiin, neuvottiin antamaan Nutriplus-geeliä ja juotavaa sekä jättämään seuraavana päivänä soittopyyntö jos tilanne vielä jatkuu.

Tässä vaiheessa olin vielä suhteellisen hyvillä mielin. Käsitin että Kirsuun on syntynyt hoitosuhde ja että saisin seuraavana päivänä joko lääkärin mainitseman lääkkeen tai sitten uuden ajan Kirsuun. 5. marraskuuta ohjeiden mukaan soitin Kirsuun ja jätin soittopyynnön. Aikaa kului tunti toisensa j채lkeen, kunnes lopulta puhelin vihdoin soi. Lääkäri arveli, että seuraava askel olisi ultraäänitutkimus. Kuulemma Kirsun laitteisto ei kuitenkaan ole riittävää, joten sain kuulla, että minun olisi etsittävä aika muualle. Matkatkin tietenkin on järjestettävä, Kirsussa olin käynyt koska sinne on helppo päästä julkisilla. Ehdotti että kysyisin onko jossain vielä vapaita ilta-aikoja. Siis minkä ihmeen takia tätä ei voinut heti käynnilläni kertoa? Miksi ei voitu avoimesti myöntää, ettei täällä pystytä auttamaan ja että tilanteen jatkuessa on parasta suoraan ottaa yhteyttä muualle? Ihan kuin tämä ei olisi jo harmittanut tarpeeksi, niin seuraavassa paikassa sain ikäväkseni kuulla tilanteen kehittyneen vaaralliseksi! Kissalla jonka oli vakuuteltu toipuvan itsekseen "vatsapöpöstä". Tuolloin sain myös tietää, etteivät haimaan liittyvät ongelmat näy perusverikokeissa. Maallikkona en tiennyt, että Kirsussa ei tätä erillistä koetta tehty.

Toisin sanoen tämä eläinlääkäri viivytteli kokonaisen vuorokauden ennen kuin paljasti jatkotutkimusten mahdollisuuden, ja sen jälkeen etänä puhelimitse jätti asiakkaan vaikeassa tilanteessa yksin ihmettelemään, minne tässä turhan odotuksen jälkeen pääsisi. Käsittämätöntä. Loppuiko kiinnostus siihen, kun asiakas olisi lähetettävä muualle? Luulenpa, että jos Kirsussa olisi voitu tutkia lisää, sitä olisi suositeltu paljon nopeammin ja innokkaammin.

Kirsun lähettämässä sähköpostivastauksessa vedotaan siihen, ettei arvot olleet koholla. Niin, eihän kohonneita arvoja näe, kun haimaa varten pitäisi tehdä oma kokeensa, mitä saamani tulospaperin mukaan ei ollut tehty. Lisäksi sain kuin lapselle laaditun selityksen tutkimuksista. Tämän pitäisi kuulemma selittää sen, että asiakkaan annetaan odottaa pitkälle seuraavaan päivään, ennen kuin pääsee edes aloittamaan jatkotutkimuspaikan etsimistä.

Eläinten hoitohan ei ole yhteiskunnan maksamaa, vaan omistaja kustantaa kaiken kokonaan, eli pihistelyyn ei ole syytä. Millainen lääkäri riskeeraa mieluummin eläimen hengen sen sijaan, että myöntäisi saman tien avoimesti asiakkaalle, ettei oma osaaminen ja laitteisto riitä? Haluttiinko asiakas pitää mahdollisimman pitkään itsellä, eikä antaa siirtyä maksamaan kilpailijoille? Hengenvaarallisen tulehdustilan hoito viivästyi aivan turhaan tällaisen menettelyn ja tuulesta temmatun vatsatautiarvion takia.

Luulisi että työstään aidosti kiinnostuneelle lääkärille olisi edes jonkinlaista ammatillista uteliaisuutta herännyt. "Miksi eläin oireilee vakavasti vaikka mitään ei löydy? Jäikö jotain huomaamatta?" Onhan se helpompaa vain ottaa rahat tältä kertaa, tuumata ettei tämän kanssa enempään ryhdytä ja lähettää asiakas kotiin ilman mitään tietoa jatkosta.